Vain taivas rajana

You are currently viewing Vain taivas rajana

Drooni, miehittämätön ilma-alus, on nyt kuuma puheenaihe. Drooneja käytetään jo nyt moniin hyödyllisiin tarkoituksiin ja uusia käyttökohteita keksitään jatkuvasti lisää. Toisaalta, jos droonia lennätetään vastuuttomasti, varsinkin lentokenttien läheisyydessä tai massatapahtumien yläpuolella, mahdollisuudet vakaviin vahinkoihin tai jopa ihmishenkien menetyksiin kasvavat.

Droonit eivät ole uusi keksintö, itse asiassa niitä on käytetty joko automaatti- tai kauko-ohjauksella sodankäynnissä yli sata vuotta. Nykyään niitä käytetään valokuvauksen, kartoituksen sekä rakennusten ja siltojen kuntotarkistuksien lisäksi pakettien ja jopa ihmisten kuljettamiseen. Esimerkiksi verkkokauppajätti Amazon on kokeillut pakettien jakamista droonilla ja Kiinassa maailman ensimmäinen droonitaksi on otettu käyttöön.

Drooneja on saatavilla kaiken muotoisia ja kokoisia, mutta kuluttajamallit ovat yleensä kevyitä kameralla varustettuja nelikoptereita, joiden hinta vaihtelee kahden sadan ja kahden tuhannen euron välillä. Tässä segmentissä kiinalainen valmistaja DJI on markkinajohtaja.

Innokas valokuvaaja ja videobloggaaja Tony Melville hankki ensimmäisen drooninsa keväällä 2018 ja on siitä lähtien hionut pilottitaitojaan ahkerasti. Droonin lennättäminen turvallisesti on suhteellisen helppoa automatisoitujen toimintojen johdosta, mutta korkealaatuisten videokuvien saaminen on todella vaativaa. Useat toiminnot, kuten liikkeelle lähteminen ja laskeutuminen takaisin lähtöpaikalle voidaan hoitaa sekä manuaalisesti että automaattiohjauksella. Suurimmat haasteet ovat siis esteiden, esimerkiksi puiden ja rakennusten välttäminen, sähköiset häiriöt sekä hankalat sääolosuhteet, varsinkin voimakkaat tuulet.

Droonin lennättäminen on tiukasti määräyksin säädeltyä. Yleisesti ottaen maksimi lentokorkeus on 150 metriä ja drooniin on koko ajan oltava katkeamaton näköyhteys eli englanniksi VLOS (= visual line of sight). Lentokenttien ympärillä sekä erityisillä vyöhykkeillä, esimerkiksi Jyväskylän alueella, droonin lennättäminen on tiukemmin säädeltyä. Lentäminen ihmismassojen yläpuolella on sallittu vain poikkeustapauksissa. Riski henkilö- tai omaisuusvahinkoihin on suhteellisen pieni, mutta vastuuvakuutuksen ottamista suositellaan vahvasti kaikille droonin omistajille.

Droonien käytön ennustetaan lisääntyvän räjähdysmäisesti seuraavien vuosien aikana. Erään englantilaisen selvityksen mukaan droonien tuotto voisi olla jopa kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, se voisi luoda satojatuhansia työpaikkoja sekä piristää taloutta 48 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Droonit ovat kirjaimellisesti lähdössä lentoon, vain taivas rajanaan.

Leave a Reply